Vuosi kallistuu kohti loppuaan. Perinteiset listat alkavat siis nyt pomppia silmille jokaisella nettisivulla. Pelaajalehti.com ei ole poikkeus tässä suhteessa.
Toimituksen lempipelit 2010:
Eemeli:
Super Mario Galaxy 2
Vuonna 2010 on taas nähty iso kasa upeita pelejä. Valinta ei todellakaan ollut helppo, kun levyasemassa ovat vuorotellen pyörineet Heavy Rain, Alan Wake, Red Dead Redemption, Mafia II, Gran Turismo 5 ja moni muu erinomainen peli. Kallistun kuitenkin vähän värikkäämpään vaihtoehtoon. Super Mario Galaxy 2 tuo huikaisevan koukuttavaa tasoloikkaa, pirteitä värejä ja tutun universumin ruudulle. Kiireisenä aikuisena arvostan myös paljon sitä, miten voin halutessani uppoutua putkimiehen seikkailuihin tuntikausiksi tai lopettaa pelaamisen yhden kentän jälkeen ja jatkaa muita askareita. Uuden Marion julkaisu on aina vuoden tärkeimpiä tapauksia eikä Galaxy 2 ole poikkeus!
Lasse Erkola:
Limbo
Täydellisen pituinen, näköinen ja kuuloinen pieni mestariteos, joka on tehty niin tinkimättömällä taiteellisella näkemyksellä, ettei siihen voi enää lisätä tai ottaa siitä pois mitään.
Minna Koponen:
Mass Effect 2
Peli, joka saa pysymään visusti sisällä (todella hiostavassa ja kuumassa asunnossa) kesän kuumimmat viikot ansaitsee minun kohdallani päästä vuoden peliksi. Mass Effect 2 oli syy siihen, miksi olin kesän päätteeksi yhtä kalmankalpea kuin normaalistikin. Tärkeä osa kokemusta oli tallennuksien siirtäminen ykkösosasta ja tarinan jatkaminen tutulla renegade-Shepardilla. Vanhoihin tuttuihin törmääminen, mielenkiintoinen hahmokaarti, loistava dialogi sekä ennen kaikkea varsin tylyt renegade-interruptit ja -kommentit tekivät Shepardin saappaisiin astumisesta todella viihdyttävää. Hyvin kirjoitettu ja monella tapaa huvittava romanssi ”Archangelin” kanssa kruunasi kaiken. Jälkeenpäin oli myös hauska vertailla toimistolla omia päätöksiä muiden kanssa. ”Mitä sinä teit siinä kohdassa? Hä, voiko siinä tehdä noinkin? No mä tein näin.” Jotkut valittavat Mass Effect 2:n kärsivän ”trilogian toisen osan syndroomasta”, jossa ei viedä juonta tarpeeksi eteenpäin, koska tavaraa pitää säästää vielä kolmaanteenkin osaan. Minua se ei kyllä haitannut. Minusta Kaksi torniakin on edelleen paras Lord of The Rings -leffa.
Jukka O. Kauppinen
Alan Wake
Vaikka olen vuoden aikana pelannut montaa peliä enemmän kuin Remedyn Alan Wakea, ei yksikään ole tehnyt yhtä perusteellista vaikutusta. Kyse ei ole pelkästään pelin aikana koetuista tarinallisista elämyksistä, vaan myös siitä, mitä pelin ulkopuolella tapahtui. Siitä, miten Alan Waken kauhu hiipi myös uniini ja jopa valvetiloihin. Siitä, miten peli hämärsi yöllisen tarun ja todellisuuden rajaa.
Janne Kaitila:
Super Mario Galaxy 2
Super Mario Galaxy 2 on Videopeli (isolla veellä) elokuvamaisten ja elämyksellisten toimintapelien joukossa. Kaikille peleille riittää toki tilaa, ja niin pitääkin olla, mutta jokin siinä ”puhtaassa” kokemuksessa viehättää. Pelin audiovisuaaliselle ilotulitukselle vetää vertoja vain toinen toistaan mielikuvituksekkaammat kentät ja puhdas peli-ilo. Laadun kruunaa vieläpä määrä, sillä Galaxy 2 on varmastikin pisin Mario-rupeama ikinä, mikäli mielii kerätä aivan kaiken.
Jukka Moilanen:
Bayonetta:
Pelivuosi 2010 oli täynnä todella hyviä julkaisuja, joten vuoden parhaan pelin valitseminen on tolkuttoman vaikea tehtävä. Esimerkiksi Civilization V kehnoine tekoälyineen tai Fallout: New Vegas kaikkine bugeineen olisivat voineet yhtä hyvin nousta listan kärkeen, ja todennäköisesti juuri kyseiset pelit ovatkin vuoden 2010 aikana pelaamiseen käyttämäni ajan kärkisijoilla. Olikin siinä ja siinä, etten olisi nostanut Bayonettaa New Vegasin edelle, sillä vuosi on hektisessä peliyhteisössä lyhyt aika, ja olin yksinkertaisesti ehtinyt unohtaa, kuinka paljon pelistä pidin.
Bayonetta ei myöskään ollut sellainen peli, josta tietää pitävänsä alusta asti. Tisseillä kosiskelun ja Fly Me to the Moonin J-pop-version hämmentävä yhdistelmä haiskahti lähinnä sexploitaatiolta, mutta kun pelimekanismista sai kiinni, oli ohjaimesta vaikea päästää irti. Bayonetta saa myös kunnian kuulua peleihin, joiden parissa olen jaksanut turhautumisenkin uhalla pyrkiä parantamaan suoritustani täydellisyyteen asti. Helposti omaksuttava, mutta vaikeasti hallittava taistelujärjestelmä on hiottu niin hyväksi, että epäonnistumiset saattoi lähes poikkeuksetta jäljittää vain omiin virheisiinsä.
Pelin paras puoli piilee kuitenkin sen virheettömyydessä. Nykypäivän isolla rahalla tehdyissä peleissäkin tapaa lähes vääjäämättä ärsyttäviä suunnitteluvirheitä, keskeneräisyyksiä tai muuten vain turhauttavia pelillisiä ratkaisuja. Bayonetta tekee kuitenkin iloisen poikkeuksen, sillä en tänäkään päivänä keksi pelistä oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Bayonetta on erikoinen mestariteos.
Johannes Valkola:
Super Mario Galaxy 2
Kulunut pelivuosi taittuu historiaan häkellyttävän laadukkaana. Olemme saaneet nauttia upeista peleistä, lajityyppeihin katsomatta. Näin ollen vain yhden pelin esiin nostamisen kuvittelisi osoittautuvan äärimmäisen vaikeaksi. Mutta ei, päinvastoin. Kesällä julkaistu Super Mario Galaxy 2 on kauttaaltaan niin ällistyttävän täydellinen pelikokemus, että se nousee vuoden huikeasta annista kirkkaasti korkeimmalle.
Super Mario Galaxy 2 jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi. Nintendo näyttää suurella itseluottamuksella, mikä tekee heidän peleistään niin maagisia ja mieleenpainuvia. Tässä on kolmiulotteinen tasoloikka mestarillisimmillaan. Mitään järin uutta ja mullistavaa peli ei lähde luomaan, vaan se vie jo olemassa olevat lajityypin perinteet ja lainalaisuudet ennennäkemättömään huolellisuuteen, josta hehkuu mielikuvituksen ja hauskanpidon ilosanomaa. Peli imee värikkääseen satumaailmaan, joka ei unohdu koskaan.
Nintendo osoittaa olevansa kehittämänsä lajityypin valtiaana aivan suvereenissa iskussa, ja kykenee polkemaan genreä huoliteltuihin, entistä mielikuvituksellisimpiin suuntiin. Erityistä huolellisuutta osoitetaan loppuun asti hiotussa pelimekaniikassa, joka yllättää kerta toisensa jälkeen ja saa aina iloiseksi. On klisee sanoa pelin pitävän otteessaan aina alusta lopputeksteihin saakka, mutta juuri siinä piilee kunnianhimoisen Super Mario Galaxy 2:n vahvuus. Itse asiassa koukuttavuus jatkuu pitkälle lopputekstien jälkeenkin, sillä peli tarjoaa hurjan määrän sisältöä ja haasteita.
Tyhjiä hetkiä pelin kulussa ei ole, vaan pelaaja nauttii sydämensä kyllyydestä jokaisesta antoisasta sekunnista. Kerättävät tähdet tarjoavat sekä innostavia haasteita että rytmillistä ryhdikkyyttä. Kaikki tähdet muodostavat oman rikkaan, pienen kokonaisuutensa, ja pelaaja tietää jatkuvasti, miten tulee edetä seuraavaksi. On osoitus pelin kiistattomasta nerokkuudesta, että se ei kierrätä pelisuunnitteluaan keinotekoisesti tai pitkäveteisesti. Ilahduttavasti jokaista ideaa seuraa entistä herkullisempi ja pelimekaniikkaa tuoreisiin tuuliin jalostava koukku.
Vaalivalla rakkaudella ja pohjattomalla ylpeydellä valmistettu Super Mario Galaxy 2 ei ole vain vuoden 2010 paras peli, vaan se on myös yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista peleistä.
Ville Arvekari:
Metal Gear Solid: Peace Walker
Mitä ihmettä, taskukonsolipeli vuoden lempipelinä? Kyllä vain, sillä Peace Walker yllätti hieman karvaan maun jättäneen Portable Opsin jälkeen. Naked Snaken tuoreimmat seikkailut rajoituksineenkin vetävät vertoja sarjan nimekkäimmille osille, minkä lisäksi se uudistaa kaavaa hirmuisella kasalla sivutehtäviä ja mikromanagerointia. Hyvin harva taskukonsolipeli on saanut liimautumaan pikkuruudun äärelle yli 110 tunniksi.
Jarkko Fräntilä:
NBA 2K11
NBA 2K11 on siitä harvinainen urheilupeli, että se toimii yksinkin hyvin.
Thomas Puha:
Red Dead Redemption
Eeppinen peli, jota olen pelannut käytännössä koko vuoden.
Aivan uskomattoman hieno loppu. Se, kuinka pelin loppupuoli keskittyy Marstonin perheeseen ja Jack-pojan koulimiseen mieheksi, on rohkea veto. Pelin tempo hidastuu ja se keskittyy arkeen eikä pelkkään toimintaan, mikä on hatunnoston arvoinen asia. Harvat pelisuunnittelijat uskaltavat tehdä tällaista.
Pelin loppuratkaisu on hieno ja yksi tyydyttävimmistä pelien lopuista, joita olen koskaan kohdannut.
Matka kuitenkin ratkaisee – ja onpa miehen tie lännessä pitkä! Käytin valtavasti aikaa metsästämiseen ja ambient-haasteiden suorittamiseen. Toisin sanoen, keräsin paljon kukkia ja jahtasin legendaarisia elukoita pitkin pelimaailmaa. Kyynel tuli silmään, kun tapoin viimeisen buffalon, mutta mitäpä sitä ei Trophyn eteen tekisi.
Kun liikkuu Tall Treesin ja Nekoti Rockin lumisilla alueilla, voi tuskin uskoa, että saman tarinan aikana ollaan autettu meksikolaisia kapinallisia ja selvitty takaisin tolpilleen Bonnie McFarlanen farmilla – pelin kolme ympäristöä eroavat täysin toisistaan, ja silti maailma tuntuu yhdeltä.
Red Dead Redemption on pelillisesti paras kokonaisuus, minkä Rockstar on tehnyt.
Janne Pyykkönen:
Mass Effect 2
Valintani on alkuvuoden Mass Effect 2. Voisin perustella sen loogisten argumenttien kautta, mutta käytänkin sen sijaan irrallisia lausahduksia ja törkeitä spoiler-videoita: ykkösestä siirretty FemShep, kaikki taistelutoverini, Uusi Normandy, Horizonin ja Collector Shipin taistelu Insanity -tasolla, Kasumin juhlat, ”How ’bout Goodbye?”, rakkaus, Mordin ja jopa se planeettojen skannaus. Laadukkaita pelejä vuodelle on tullut vaikka kuinka, mutta hyvien vibojen määrässä mikään muu ei pääse tänä vuonna lähellekään. Onpa mukavaa, että pian PS3-pelaajatkin pääsevät tästä nautiskelemaan.
Miika Huttunen:
Mass Effect 2
Koska olen säästänyt Assassin’s Creed: Brotherhoodia joululomaksi ja olen vain raottanut Codex-versiota, joudun jättämään sen pois valintojeni joukosta, vaikka minulla onkin sellainen hytinä, että se saattaisi ollakin oma vuoden pelini. Koska tilanne on kuitenkin tämä, joudun valitsemaan kahden kova, Red Dead Redemptionin ja Mass Effect 2:n välillä. Valinta on lopulta helppo, sillä harvaa roolipeliä kykenen pelaamaan läpi useammin, ja Mass Effect 2 on mennyt läpi jo kaksi ja puoli kertaa. Pelistä on käytetty jo ihan tarpeeksi ylistyssanoja, joten totean enää vain sen, että lopulta minuun pelissä vaikutti eniten komentaja Shepardin ympärilleen kasaama joukko. En taida edes television tieteissarjoissa nähneeni niin hyvin rakennettuja ja oikeasti persoonallisia muukalaishahmoja kuin Mass Effect 2:ssa. Kun Wrex tervehtii kuolleeksi luultua Shepardia kutsuen tätä vanhaksi ystäväksi, alkaa ykkösosan veteraanilla silmäkulma kostua.
Simon Elo:
Alan Wake
Alan Wakessa yhdistyy useampi asia, joita peleissä arvostan – mukaansatempaava tarina, mielenkiintoiset henkilöt, persoonallinen ulkoasu, hyvä huumori ja loppuun asti mietitty pelattavuus. Vielä suomalainen, joten mitä enempää voi toivoa?
Matias Kainulainen:
Rock Band 3
Pelattujen pelien joukosta yksi nousee kuitenkin ehkä niukasti yli muiden. Rock Band 3 oli huikean viimeistelty kokonaisuus, joka onnistui vielä tuomaan tarpeeksi uutta verta jo hiukan kuluneisiin musiikkipeleihin uusilla soittimillaan ja Pro-pelimuodoillaan. Ainoastaan pelin biisilista olisi voinut olla hitusen parempi, mutta onneksi lähes kaikki sarjan aiempien osien kappaleet voi tuoda peliin, verkosta löytyy jo tuhansia uusia biisejä ladattavaksi ja lisäksi kaikki aiemmin ostetut kappaleet toimivat suoraan.
