Uusien PlayStation 5 -konsolimallien yksityiskohdista alkaa tihkua tietoja.
Pienempien ja kevyempien PS5-konsolien on määrä saapua markkinoille lähipäivinä. Konsoleita on kuitenkin päätynyt jo etukäteen pelaajien käsiin.
Konsolipakkauksista vuodettujen kuvien perusteella PS5-konsolin lisävarusteena myytävän levyaseman on jo aikaisemmin kerrottu vaativan verkkoyhteyden aktivointia varten. Nyt konsolin käsiinsä saaneet pelaajat kertovat myös levyasemallisen mallin tarvitsevan verkkoaktivoinnin ennen levyaseman käyttöä.
Uuden PS5-mallin käyttöönottoprosessista otettujen kuvien perusteella konsoli antaa käyttöönoton yhteydessä ilmoituksen, jonka mukaan käyttäjän on yhdistettävä konsoli verkkoon ennen levyaseman käyttöä. Kuvien perusteella käyttäjää opastetaan määrittelemään verkkoyhteys ja käynnistämään konsoli uudestaan ennen levyaseman käyttöönottoa.
Tietojen perusteella uusia PS5-malleja ei olisi mahdollista ottaa käyttöön ilman verkkoyhteyttä, joten myös levyllä ostettujen pelien pelaaminen edellyttää ainakin konsolin yhdistämistä verkkoon käyttöönoton yhteydessä. Uudet tiedot ovat herättäneet huolia myös konsolien käytettävyydestä tulevaisuudessa, mikäli levyaseman aktivoinnissa käytettävät verkkopalvelut eivät ole saatavilla.
Sony ei toistaiseksi ole kommentoinut PS5-mallien verkkoyhteysvaatimuksia.
Etukäteen konsoleihin käsiksi päässeet pelaajat ovat julkaisseet myös kuvia uusista malleista verkossa. Kokovertailuja uuden ja vanhan konsolimallin väliltä löydät aiemmasta uutisestamme.
Lähde: VGC