Sonyn uusia PlayStation 5 -konsolimalleja on alkanut päätyä kuluttajien käsiin.
Tässä kuussa Yhdysvaltoihin saapuvia PS5:n niin kutsuttuja Slim-versioita ei ole vielä julkaistu virallisesti. Konsolimalleja on kuitenkin ehditty jo myydä tiettävästi ainakin yksittäisille kuluttajille, joiden kautta pienemmästä PS5:stä on päätynyt myös vertailukuvia verkkoon.
Kuvien perusteella PS5:n uudet mallit ovat huomattavasti alkuperäisiä malleja pienemmät. Sirompi konsolimalli näyttää haukkaavan jonkin verran vähemmän pöytäpinta-alaa edeltäjäänsä verrattuna, jonka lisäksi konsoli on lyhyempi ja kapeampi kuin alkuperäinen PS5. Sony kertoikin viime kuussa uusien konsolimallien olevan yli 30 prosenttia pienemmät ja noin 20 prosenttia kevyemmät kuin aiemmin.
Uusien konsolimallien hinnaksi on kerrottu Euroopassa 550 euroa levyasemalliselle PS5:lle ja 450 euroa digitaaliselle mallille. Digitaalisen mallin voi kuitenkin päivittää levyasemalliseen versioon 120 euron hintaisella levyasemalla. Lisäksi uuteen konsolimalliin myydään lisävarusteena pystytelinettä, joka kustantaa 30 euroa.
A Look at New PS5 Slim vs OG PS5 Comparison #PlayStation
via @phantompainss pic.twitter.com/HIUu59rAxD
— HazzadorGamin, Dragon of Dojima (@HazzadorGamin) October 31, 2023
Lähde: VGC