Vanhalle sukupolvelle saapuvasta Assassin’s Creed Roguesta julkaistiin uusi traileri. Video esittelee pelin omalla moottorilla tuotettua pelikuvaa, joka on useimpien trailereiden tapaan kuvattu elokuvamaisista kuvakulmista.

Pätkä esittelee myös uutta päähahmoa, temppeliherrain riveihin loikannutta assassiini Shay Cormacia, joka jahtaa vanhoja liittolaisiaan Pohjois-Amerikassa ja sitä ympäröivillä merillä.

Ajallisesti Rogue tapahtuu Assassin’s Creed IV:n jälkeen ja ennen Assassin’s Creed III:a, ja se vaikuttaa yhdistelevän langat näiden kahden sukupolven välillä. Uudessa trailerissa vilahteleekin jonkin verran hahmoja, jotka sarjan fanit saattavat tunnistaa.

Fiiliksiä pelin parista voi lukea nyt kaupoista löytyvästä Pelaaja-lehden syyskuun numerosta.

Assassin’s Creed Rogue julkaistaan 13. marraskuuta PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Samana päivän julkaistaan myös Ranskan vallankumoukseen sijoittuva Assassin’s Creed Unity pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa