Viime vuoden syyskuussa PlayStation Storeen, Xbox Live Arcadeen ja WiiWareen saapuneessa Mega Man 9:ssä on yhä löytämätön salaisuus, kertoo Capcomin yhteisövastaava Seth Killian.

Killian mainitsi asiasta ensimmäisen kerran hieman pelin julkaisun jälkeen, minkä myötä Mega Man -fanit ovat etsineet piilotettua salaisuutta jo kohta vuoden päivät. EVO 2009 -tapahtumassa haastatellun Killianin mukaan hänen mainitsemansa salaisuus ei ole vielä löytynyt.

– Fanit ovat löytäneet pelistä paljon hienoja juttuja, joiden en uskonut paljastuvat vielä pitkään aikaan. Mutta ’lopullinen salaisuus’ ei ole vielä paljastunut, Killian kiusoittelee.

Mistä ihmeestä mahtaakaan olla kyse? Mega Man 9 on vanhan kaavan Mega Man -seikkailu, jonka vaikeustaso ja toteutus on suoraan 8-bittisen Nintendon aikakaudelta.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa