Talven tuloa ei voi estää: Telltalen Game of Thrones -peli starttaa ensi viikolla

Telltale Gamesin Game of Thrones alkaa olla valmis starttaamaan. Ensi viikolla aloitetaan jo Iron From Ice -episodi.

27.11.2014 18:21

Telltale Games on saanut vahvistettua julkaisupäivät oman Game of Thrones -pelinsä ensimmäiselle episodille.

Iron From Iceksi kutsuttu episodi on saapumassa ensimmäiseksi Windows- ja Mac-koneille, joilla pelaamaan päästään joulukuun toinen päivä. Xboxeilla ja PlayStation 4:llä peluu aloitetaan vuorostaan päivää myöhemmin, kun taas iOS:lle peli saapuu 4. päivä joulukuuta.

PlayStation 3:lle Iron From Ice saapuu jostain syystä vasta 9. joulukuuta.

Kaiken kaikkiaan Telltalen Game of Thrones tulee olemaan peräti kuuden episodin mittainen. Pelin tarinan keskiössä nähdään viisi tavalla jos toiselle Forrester-nimiseen sukuun liittyvää hahmoa, joiden seikkailut sijoittuvat ajallisesti Game of Thrones -televisiosarjan kolmannen ja viiden tuotantokauden välimaastoon.

Lähde: Telltale Games (Twitter)

Lisää luettavaa