Taas etsitään Suomen parasta virtuaalikiekkoilijaa – onko sinusta NHL 16 -mestariksi?

Electronic Arts ja Xbox ovat laittaneet käyntiin jälleen NHL-pelisarjaa koskevan turnauksen, jonka tarkoituksena olisi löytää Suomen paras virtuaalijääkiekkoilija.

30.10.2015 13:15

Electronic Arts ja Xbox ovat alkaneet etsiä jälleen kerran Suomen parhaimpia virtuaalijääkiekkoilijoita. Tänään perjantaina 30. lokakuuta käyntiin on laitettu viralliset NHL 16:lla pelattavat ”eSports jääkiekon” SM-kisat, joiden voittajalle on luvassa mainetta ja kunniaa sekä matka ensi vuoden jääkiekon MM-kisoihin Pietariin.

Alkuun SM-kisat saatetaan neljän karsintaturnauksen voimin. Näistä ensimmäiset kolme järjestetään nyt viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa DigiExpo-messujen yhteydessä ja viimeinen verkossa Livegamers-sivuston hallinnoimana. Kisat huipentuvat uudenvuodenpäivänä järjestettävään finaalitapahtumaan, johon kutsutaan karsintaturnausten parhaat pelaajat.

Finaalitapahtuma tullaan televisiomaan Yle TV2:n ja Yle Areenan puolella.

Turnauksen pelit pelataan luonnollisesti Xbox Onella. Lisätietoja tapahtumasta osallistumisohjeita myöten on mahdollista lukea täältä.

Lähde: EA

Lisää luettavaa