Bethesdan Starfield on saanut toisen päivityksensä.

Alkukuusta julkaistun avaruusroolipelin päivitys sisältää varsin maltillisen määrän korjauksia. Bethesda kuvailee julkaistua versiota pieneksi päivitykseksi, joka korjaa suorituskykyyn ja vakauteen vaikuttavia ongelmia sekä yleisiä pelikokemukseen vaikuttavia asioita.

Päivitys sisältää esimerkiksi korjauksen ongelmaan, jonka seurauksena tähtien linssiheijastukset eivät toimineet AMD-näytönohjaimilla. Mukana on myös korjaus ongelmaan, joka aiheutti hahmojen siirtymisen väärään paikkaan, joitakin yleisiä parannuksia suorituskykyyn sekä paikkauksia pelin kaatumista ja jäätymistä aiheuttaneisiin ongelmiin.

Bethesda kertoo lisäksi jatkavansa työtä suuremman Starfield-päivityksen parissa. Kyseisen päivityksen kerrotaan sisältävän merkittävämpiä pelaajien toivomia uudistuksia, joita studio paljasti parisen viikkoa sitten.

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa