Sonyn julkistamaa uutta PlayStation 3:a ei ole helppoa saada Euroopassa käsiinsä ennen virallista julkaisupäivää. Englantilainen jälleenmyyjä, ShopTo, kertoo saaneensa Sonylta selkeät ohjeet, ettei pieni PS3 saa päätyä hyllyyn ennen syyskuun ensimmäistä päivää.
Yhdysvalloissa tilanne on toinen. Kotakun mukaan osa pelaajista on jo saanut uuden PS3:n käsiinsä.
Suomessa uusi PS3 saapuu kauppoihin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Konsolin ohjehinta on täällä 359 euroa.