Lukuisten muiden pelisarjojen tavoin myös Sonic the Hedgehog on saamassa oman Netflix-sarjansa. Ensi vuoden puolella suoratoistopalveluun tuodaan 24 jaksosta koostuva animaatiosarja Sonic Prime, jossa sininen siili pääsee vaikuttamaan kokonaan uuden multiversumin kohtaloon.
Sonic-brändiä hallinnoiva Sega on tuottamassa sarjaa yhdessä vancouverilaisen animaatiostudio WildBrainin kanssa. Hanketta vetää varsinaisesti kuitenkin Man of Action Entertainment, joka on tuonut aiemmin maailmaan muun muassa Ben 10 -sarjan ja Big Hero 6 -elokuvasta ja sarjakuvista tutut hahmot.
– Sonic on rakastettu hahmo, jolla on erityinen paikka kaikkien sydämessä aina minut mukaanlukien. Vietin lapsena monia tunteja hahmon parissa ja on kunnia, että voin viedä tämän kaikkien tunteman ja rakastaman hahmon Netflixin kanssa uuteen seikkailuun, josta vanhat ja uudet fanit ympäri maailman voivat nauttia, Netflixin animaatiopuolen johtaja Dominique Bazay hehkuttaa.
Parhaillaan omia Netflix-sarjojaan ovat saamassa myös muun muassa Resident Evil, Cuphead, Tomb Raider ja Assassin’s Creed. HBO:lle on sillekin tulossa The Last of Us -sarja, kun taas Amazonin puolella häärätään Falloutin parissa.
Lähde: Netflix