Rock Band 2 julkaistiin viime viikolla Yhdysvalloissa.
Suomessa odotellaan vieläkin ensimmäisen Rock Bandin virallista julkaisua. Peliä on jo pidemmän aikaa voinut ostaa monilta jälleenmyyjiltä, mutta virallisesti Rock Bandia ei Suomesta ole saatavilla. Jatko-osan kohtalo näyttää sekin synkältä.
Electronic Artsin Suomen edustajan mukaan Rock Band 2:n ilmestymisestä Suomessa ja Euroopassa ei ole minkäänlaista tietoa. Pelin kustantajana toimii MTV Games, joka päättää missä ja milloin peli julkaistaan. Näillä näkymin Rock Band 2:ta on turha odottaa Euroopassa tänä vuonna. Pelin Xbox 360 -versio on jo julkaistu Yhdysvalloissa ja PlayStation 3 (muistakaa, että PS3-pelit ovat aluevapaita), Wii- ja PS2-versiot seuraavat lokakuun 13.