Vaikka Alan Wake ei ole vielä kaupoissakaan, on Remedy jo lupautunut korjailemaan pelin ulkoasua. Remedyn Markus Mäen mukaan ladattavan lisäsisällön mukana myös päähahmo Alanin kasvoanimaatioita parannellaan.

-Mistä tahansa pelistä saa rumia kuvia. Olemme kuitenkin oppineet paljon Alan Wakea tehdessämme ja koetamme parantaa sitä tapaa, joilla teemme asioita saadaksemme parhaat mahdolliset kasvoanimaatiot peleihimme, Mäki kertoo ja jatkaa:

-Itseasiassa, joitakin parannuksia on tulossa ladattavan lisäsisällön mukana.

Alan Wake on saanut pelimedialta hyvän vastaanoton. Jotkut tahot ovat kuitenkin pitäneet kuusi vuotta kehityksessä ollutta peliä jo teknisesti vanhentuneena.

Alan Wake julkaistaan Xbox 360:lle 14. toukokuuta.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa