PlayStation ei aio vauhdittaa peliensä pc-julkaisuja tulevaisuudessa, Jim Ryan kertoo.
Famitsu-julkaisun haastattelussa esiintynyt Ryan kertoi yhtiön uskovan edelleen PS5-yksinoikeusjulkaisujen merkitykseen. Vaikka PlayStation-pelejä aiotaan jatkossakin julkaista myös pc:lle, joutuvat pc-pelaajat edelleen odottamaan pitkään ennen kuin he voivat päästä käsiksi uutuuspeleihin.
Ryan ei kertonut tarkkaan, kuinka pitkään Sony suunnittelee pitävänsä pelejä saatavilla yksinoikeudella PS5-konsolille. Hänen mukaansa PlayStation-faneilta saadun palautteen perusteella 2-3 vuoden yksinoikeusjaksoa pidetään riittävänä aikana ennen pc-julkaisua.
Sony on aikaisemminkin kertonut pc-pelaajien joutuvan odottamaan PS5-pelien julkaisua tietokoneille. PlayStation Studiosin johtaja Hermen Hulst kertoi viime lokakuussa, että pelejä julkaistaisiin pc:lle aikaisintaan vuoden päästä PS5-julkaisusta. Ryan asettaa kuitenkin kommenteissaan PS5-yksinoikeusjakson vielä Hulstiakin pidemmäksi, mikä ei lupaa hyvää pc-pelaajien kannalta.
Lähde: PC Gamer