PS5-pelaajat ostavat aiempaa vähemmän pelejä, mutta käyttävät merkittävästi enemmän rahaa pelinsisäisiin ostoksiin

Lisäsisältö houkuttelee pelaajia kaivamaan kuvetta entistä ahkerammin.

31.5.2024 14:34

PlayStation liiketoimintaosaston keskiviikkoisen kokouksen esitysmateriaaleissa kerrotaan, että PS5:n ja PS4:n välillä on tapahtunut merkittävä nousu livepalvelupelien ja lisäostosten suosiossa.

Tällä hetkellä suositut pelit ovat siis kasvavassa määrin suunniteltu kehittymään ja paranemaan ajan kuluessa yhden pelikerran kestävien pelikokemuksien sijaan.

Tähän mennessä pelaajat ovat Sonyn laskelmien mukaan käyttäneet PS5:en peliostoksiin 26 prosenttia enemmän rahaa kuin PS4:n julkaisun aikaan. Peleihin liittyvä kokonaismyynti on kasvanut 580 miljoonasta dollarista 731 miljoonaan dollariin.

Samalla täysimittaisten pelien myynti on laskenut aiemmasta 12 prosenttia.

Kasvu selittyy erityisesti pelien lisäsisällön myynnillä, eli mikromaksuilla, joiden osalta myynnit ovat kasvaneet jopa 176 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että pelaajat ostavat loppujen lopuksi vähemmän uusia pelejä, mutta käyttävät enemmän rahaa niiden pelien parissa, jotka he jo omistavat.

Suurin muutos lukujen perusteella tämän ja edellisen sukupolven välillä on valtava rahasumma, jonka pelaajat käyttävät jatkuvasti päivittyviin peleihin, kuten Fortniteen ja Call of Dutyhin.

Sony on myös onnistunut kasvattamaan PS Plus -tilausmyyntejään 57 prosentilla. Lisäksi Sony ansaitsee aiempaa enemmän rahaa myös PlayStationin lisävaruisteista, kuten PS Portalista.

Lähde: Push Square