Astetta simulaatiovetoisempi ajopeli Assetto Corsa on keväällä tuomassa oman näkemyksensä autourheilusta myös konsoleille. Huhtikuun 22. päivä peli on poimittavissa sekä PlayStation 4:lle että Xbox Onelle, joille kehittäjä Kunos Simulazioni on onnistunut kiikuttamaan pelinsä julkaisija 505 Gamesin avulla.
Alun alkaen Assetto Corsa on ollut saataville pc:lle, jolla se tuotiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013 early access -nimikkeenä. Vuoden 2014 lopulla pelin 1.0-versio tuotiin maailmaan ja se onkin kerännyt varsin mukavasti kehuja, vaikkakin ominaisuuksiltaan osa pelaajista on saattanut nähdä sen olleen jonkin verran vajainen.
Konsoleille Assetto Corsa saapuu varustettuna kaikella pc:lle jo julkaistulla lisäsisällöllä. PlayStation 4:llä pelin on luvattu pyörivän myös 1080p-resoluutiolla 60 ruutua sekunnissa rullaavalla ruudunpäivityksellä, kun taas Xbox Onella resoluutioksi on tavoiteltu 900p:tä.
Lähde: Eurogamer