Nintendo Switch 2 on maltillinen päivitys reilusti kalliimmalla hinnalla, analyytikko arvioi

Nintendo Switch 2:sta ei ole luvassa vallankumousta.

3.1.2024 21:00

Nintendon tulevan konsolin arvioidaan olevan lähinnä maltillinen päivitys Switchiin verrattuna.

Pelialan analyytikko Serkan Toto kertoo Gamesindustry.biz-sivustolle Nintendon tulevan Switch-seuraajan hyödyntävän edeltäjänsä hyväksi havaittuja ideoita. Toton mukaan luvassa ei ole vallankumouksellista konsolia, vaan hän povaa Switch 2:n muistuttavan vahvasti nykyistä laitetta. Toto arvioi myös uuden laitteen olevan Switchin tapaan käytettävissä sekä kotikonsolina että kannettavana laitteena.

Toto kertoi näkemyksensä myös Switch-seuraajan hinnoittelusta. Hän arvioi konsolin ilmestyvän tämän vuoden aikana 400 dollarin hintaan. Kyseessä on reilu korotus Switchin julkaisuhinnasta, sillä laite saapui markkinoille alun perin vuonna 2017 300 dollarin lähtöhinnalla. Euroopassa Switchin julkaisuhinta oli 330 euroa, joten mikäli hinta nousee vastaavassa suhteessa, olisi Toton arvion mukaan Switch 2 saapumassa täkäläisiin kauppoihin noin 440 euron hintalapulla. Switch-konsolin hinnat ovat tätä nykyä 300 euron tuntumassa. Tosin laitteen OLED-mallista saa maksaa uutena 350 euroa.

Nintendo ei ole vahvistanut Switch-seuraajan julkaisua. Yhtiön kerrotaan kuitenkin esitelleen laitetta kehittäjille viime syksynä Gamescom-messuilla. Konsolin on aikaisemminkin arvioitu ilmestyvän tämän vuoden aikana, mutta toistaiseksi julkaisuajankohdalle ei ole saatu tukea virallisista lähteistä.

Lähde: Gamesindustry

Lisää luettavaa