Nintendo laskee ennustuksiaan 3DS:n alittaessa myyntiodotuksia

3DS ei myy Japanin ulkopuolella Nintendon odotuksien mukaisesti, mikä näkyi myös Nintendon tekemissä tappioissa. Wii U on kuitenkin jo ovella.

24.10.2012 13:53

Nintendon 3DS-käsikonsoli ei ole onnistunut myymään menneen puolen vuoden aikana Japanin ulkopuolella aivan yhtä kiivaasti kuin yhtiö olisi toivonut. Kioton pelijätti sai huhti-syyskuussa myytyä 3DS-konsoleita kaiken kaikkiaan 5,06 miljoonaa kappaletta. Näistä 2,09 miljoonaa meni kaupaksi Japanissa.

Syyskuun loppuun mennessä laitetta on nyt Nintendon mukaan myyty maailmalla kaikkiaan 22,19 miljoonaa kappaletta. Lähes vastaavan ikäisenä Nintendo DS onnistui yltämään aikoinaan 26.82 miljoonan kappaleen myynteihin, Eurogamer huomioi.

Odotettua heikommat myynnit saivat Nintendoa pudottamaan tilikaudelleen asettamiaan odotuksia. 20 miljardin jenin eli noin 193 miljoonan euron sijaan se nyt ennustaa jäävänsä kauden loppuessa maaliskuussa kuusi miljardia jeniä (n. 58 miljoonaa euroa) voitolle.

Matkaa ylöspäin onkin vielä tehtävä. Menneen puolen vuoden aikana yhtiö teki nettotappiota 27,9 miljardia jeniä (n. 270 miljoonan euroa), mikä oli toki parannus viime vuoden tulokseen verrattuna. Tuolloin yhtiö jäi huhti-syyskuussa miinukselle 70,3 miljardia jeniä (682 miljoonaa euroa) .

Seuraavat puoli vuotta ovatkin Nintendon kannalta varsin mielenkiintoista aikaa. Marraskuun lopulla yhtiö tuo kauppoihin viimein uutuuskonsoli Wii U:n, jota se odottaa myyvänsä maaliskuun loppuun mennessä 5,5 miljoonaa kappaletta.

Lähde: Nintendo(1), (2), (3), Gamasutra

Lisää luettavaa