Netflix-käyttäjät saattavat joutua vielä katselemaan mainoksia peliensä lomassa.

Suoratoistopalvelu on jo jonkin aikaa tarjonnut myös videopelejä osana valikoimaansa. Nyt Netflixin kerrotaan kaavailevan uusia keinoja pelitarjontansa tulovirtojen kasvattamiseen.

Wall Street Journal -julkaisu kertoo lähteisiinsä viitaten Netflixin suunnittelevan esimerkiksi mainosten lisäämistä peleihin. Mainoksia jouduttaisiin kuitenkin lähteiden mukaan katselemaan ainoastaan Netflixin mainoksia sisältävällä tilaustasolla.

Mainosten ohella Netflix suunnittelee tiettävästi myös pelin sisäisten ostojen käyttöönottoa ainakin itse julkaisemissaan peleissä. Lisäksi yhtiön kerrotaan kaavailevan erillistä maksua tiettyjen pelien pelaamisesta. Tähän saakka palveluun kuuluvat pelit ovat olleet saatavilla osana Netflixin tavanomaista tilausmaksua.

Ensimmäiset pelit tulivat Netflix-käyttäjien saataville marraskuussa 2021. Tämän jälkeen yhtiö on kasvattanut sekä muilta kehittäjiltä lisensoitujen pelien valikoimaansa että omaa kehitysosaamistaan. Tiettävästi pelaaminen ei kuitenkaan ole ottanut vielä merkittävästi tuulta alleen Netflix-käyttäjien joukossa, vaikka yhtiö onkin kertonut olevansa sitoutunut kasvattamaan pelitarjontaansa vuosien ajan.

Netflixin pelisuunnitelmat ovat näkyneet myös suomalaisella pelialalla. Netflix esimerkiksi hankki toissa vuonna omistukseensa Next Games -mobiilikehitysstudion ja perusti oman studionsa Helsinkiin. Viime vuonna taas yhtiö kertoi solmineensa merkittävän kehityssopimuksen uudesta pelistä suomalaisen Nitro Gamesin kanssa.

Lähde: Wall Street Journal