Näyttävä mecha-draama odottaa syyskuussa – 13 Sentinels: Aegis Rim päivättiin vihdoin länsimaissa

Vanillawaren uusin on viimein valmis länsivalloitukseen.

13.6.2020 13:04

Japanilaiskehittäjä Vanillawaren pitkään työn alla ollut 13 Sentinels: Aegis Rim on saavuttamassa vihdoin länsimaat. Julkaisija Atlus vahvistaa, että pelaamaan päästään PlayStation 4:llä syyskuun 8. päivä, eli hieman vajaan vuoden viivellä Japaniin nähden.

Koronapandemian johdosta peli julkaistaan aluksi varustettuna vain japanilaisella ääninäyttelyllä. Englanninkielinen puhe lisätään mukaan myöhemmin ilmaisella päivityksellä.

Vanillawarehan on samainen kehittäjä, joka on vastannut Odin Spheren ja Dragon’s Crownin kaltaisista näyttävistä 2D-peleistä. 13 Sentinels tukeutuu sekin yhä maalausmaiseen tyyliin, mutta studiolle tyypillinen fantasiapainotteisuus vaihtuu nyt scifiin.

Pelinä 13 Sentinels yhdistää niin tarinavetoista seikkailua kuin taktista mecha-taistelua. Tarina keskittyy kaikkiaan 13 nuoren väliseen vuorovaikuttamiseen, mihin pelin tuore englanninkielinen traileri myös keskittyy. Alempaa nähtävillä on enemmän varsinaista pelikuvaa vanhemmalla japanilaisella trailerilla.

Lisää luettavaa