Myöhästelyjen aika ei ole ohi – massiiviautopeli The Crew missaa marraskuun

The Crew on kokenus varsin viimehetken viivästyksen. Ubisoft onkin aikeissa tuoda pelin kauppoihin vasta marraskuun jälkeen.

6.10.2014 16:40

Ubisoft on viivästyttänyt The Crew -autopelinsä julkaisua. Marraskuuksi aina kesän E3-messuilta asti odotettu peli onkin saamassa nyt julkaisunsa joulukuun 2. päivä.

Ubisoftin mukaan päätös viivästyksestä tehtiin The Crew’n kolmen beetatestin myötä. Ubisoft lupaa, että niin Ivory Tower kuin myös Ubisoft Reflections ovat kuunnelleet pelaajien palautetta ja näin ollen lisäkehitysaika on tullut tarpeelliseksi. Vielä ennen varsinaista julkaisua Ubisoft on myös aikeissa järjestää vielä yhden ylimääräisen beetatestin marraskuussa.

Saapuessaan The Crew’ta päästään pelailemaan niin Xbox Onella, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä kuin myös pc:llä.

Lähde: UbiBlog

Lisää luettavaa