Monster Hunter Wilds esiteltiin pelikuvatrailerilla

Capcomin mörönmetsästys jatkuu ensi vuonna.

1.6.2024 10:39

Capcom on esitellyt pelikuvaa seuraavasta Monster Hunter -sarjan pelistä.

Viime joulukuussa paljastettu Monster Hunter Wilds sai uuden trailerin eilen järjestetyssä State of Play -tapahtumassa. PlayStationin peliesittelyssä saatiinkin ensimmäiset maistiaiset hirviöjahdin pelikuvasta.

Monster Hunter Wildsin uudella trailerilla päästään todistamaan sarjalle ominaisia jättimäisiä olentoja, joita jahdataan toimintaroolipelihengessä raskaasti aseistettuna. Pelin kerrotaan tarjoavan aiempaa dynaamisempia metsästysmaita, joiden olosuhteet elävät pelin edetessä esimerkiksi äärimmäisten sääolosuhteiden vuoksi. Niinpä niin metsästäjät kuin jahdin kohteetkin joutuvat sopeutumaan muuttuvaan ympäristöönsä.


Monster Hunter Wildsilla ei ole vielä julkaisupäivää. Pelin kerrotaan kuitenkin ilmestyvän ensi vuonna PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja pc:lle.

Lähde: PlayStation

Lisää luettavaa