Minecraft-studio vahvisti viimein uuden päiväyksen 2D-toimintapeli Cobaltille

Viisi vuotta kehitteillä olleen Cobaltin alkaa viimein olla aika saapua markkinoille.

18.1.2016 22:54

Toistaiseksi lähinnä vain Minecraftista ja Scrollsista tunnettu ruotsalaispelitalo Mojang on saamassa pian hieman lisäväriä julkaisemiensa pelien listaan. Helmikuun 2. päivä sivulta kuvattu toimintaloikkapeli Cobalt on saapumassa vihdoin ja viimein valmiissa kuosissa Xbox Onelle, Xbox 360:lle ja pc:lle kustantaen noin 20 euroa.

Mojangin sijaan pelin on työstänyt toinen ruotsalaisfirma nimeltä Oxeye Game Studio, joka on kehitellyt Cobaltia jo sellaiset viitisen vuotta. Täysin mutkitta sen kehitys ei olekaan mennyt, sillä esimerkiksi viime vuonna se joutui lykkäämään pelinsä julkaisua kuukausilla vain päiviä ennen Cobaltille tavoiteltua aiempaa julkaisuajankohtaa.

Cobalt on suunniteltu niin yksin- kuin moninpelattavaksikin kokemukseksi. Oheinen traileri viime kesältä antaa hieman osviittaa sen toiminnasta.

Lähde: Mojang

Lisää luettavaa