Miljoonakerhoon uusi jäsen vaikuttavasta Dust: An Elysian Tailista

Dean Dodrillin lähes täysin itsenäisesti työstettyä Dust: An Elysian Tail on saavuttanut myynneillään rajapyykin, jonka se varsin hyvin myös ansaitsee.

2.3.2014 05:51

Xbox Live Arcadessa vuonna 2012 julkaistu ja myöhemmin pc:llekin myöskin saatu Dust: An Elysian Tail on myynyt yli miljoona kappaletta. Ilmoitus rajapyykin ohittamisesta on tullut hieman sen jälkeen, kun pelillä varustettu Humble Indie Bundle 11 -paketti saapui myyntiin.

Miljoonamyynnin myötä tarina koko Dust-pelin taustalla sen kuin vain muuttuu vaikuttavammaksi. Selvän pääosan pelistä aina suunnittelusta ulkoasuun ja ohjelmointiin on nimittäin hoitanut yksi mies, Dean Dodrill, joka pelialalla on aiemmin tunnettu lähinnä Jazz Jackrabbit 2:n osittaisesta taidesuunnittelusta.

Töitä mies teki Dustin parissa yli kolme vuotta saaden aikaan sekä näyttävän että myös erittäin sulavan pelikokonaisuuden. Suoritus itsessään ei ole yhtään hassumpi, sillä käytännössä Dodrill muun muassa opetteli ohjelmoimaan juurikin Dustin vuoksi.

YouTube video

Lähde: Dean Dodrill (Twitter)