Julkaisija 2K Games ja kehittäjä Hangar 13 ovat päätyneet lykkäämään Mafia: Definitive Editionin julkaisua. Alkuperäisen Mafia-pelin uusioversiota tähdittiin alun perin elokuun 28. päivälle, mutta uusi julkaisuajankohta onkin nyt 25. syyskuuta.
– Kaiken viimeistely ajallaan julkaisupäivää varten on muuttunut kasvavissa määrin haastavaksi meneillään olevan COVID-19-pandemian johdosta. Viimeinen asia, jonka haluamme tehdä, on kompromisoida kokemuksen laatua, 2K:lla kerrotaan.
Ensimmäinen katsaus pelikuvaan on sentään tarkoitus saada tämän kuun aikana. Tarkalleen ottaen 22. heinäkuuta 2K lupaa esitellä pelistä pidemmänkin esittelypätkän, mistä kiusoitellaan hieman jo ohessa.
Mafia: Definitive Edition on matkalla PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle.