Lautapelinä debytoinut Mysterium tekee tuloaan pc:lle ja mobiililaitteille

Mikäli Mysterium on tullut tutuksi lautapelinä, lienee syytä kokeilla myös joulukuussa ilmestyvää pc- tai mobiiliversiota.

9.11.2016 10:56

Lukuisia alan palkintojakin haalinut Mysterium-lautapeli on kääntymässä joulukuun alkupuolella myös pc:lle ja mobiililaitteille.

Mysterium päästää kahdesta seitsemään pelaajaa kinkkisen murhamysteerin äärelle, jossa yhden kontolle jää muistinmenetykseen taipuvaisen kummituksen rooli. Tarkoituksena on selvittää kuka vei kummituksen manan maille, missä veriteko tapahtui ja mikä olikaan loppupeleissä murha-ase.

Ranskalaisen Playsoft-studion kehittämä digitaalinen versio lupailee seurailla mahdollisimman tarkasti lautapelin puolelta tuttuja ominaisuuksia. Mikäli pelin ääreen ei saa haalittua useamman hengen kaveriporukkaa, voi mysteerin ratkoa tarinamoodin ansiosta myös itsekseen.

Asmodee Digitalin julkaisema Mysterium kustantaa Steamissa kymmenisen euroa, Android- ja iOS-versioiden ollessa rahtusen edullisempia.

Lähde: Gameinformer, PowerupGaming

Lisää luettavaa