The Last of Us Part II ja Iron Man VR myöhästyvät koronapandemian takia – uudet päiväykset täysi mysteeri

Tuoreita The Last of Us Part II -kuvia myös julki.

2.4.2020 18:46

Sony Interactive Entertainment on päätynyt lykkäämään uudemman kerran The Last of Us Part II:n ja Iron Man VR:n julkaisua.

The Last of Us Part II:n oli määrä saapua ulos 29. toukokuuta ja Iron Man VR:n 15. toukokuuta. Minkäänlaista uutta päiväystä Sony ei ole antanut vielä kummallekaan pelille, sillä lykkäyksen syy ei ole tällä hetkellä kehityskeskeinen, vaan johtuu koronapandemian aiheuttamista logistisista haasteista.

Naughty Dogin mukaan The Last of Us Part II on itse asiassa jo lähestulkoon valmis aivan muutamia viimeisiä bugikorjauksia lukuunottamatta. Ongelman julkaisulle muodostaa se, että pandemiatilanteesta johtuen peliä ei voida julkaista niin, että Sony ja kehittäjät voisivat taata pelin saapuvan edes jotakuinkin samaan aikaan kaikille pelaajille. Näin ollen Sony ratkoo parhaillaan tilannetta ennen kuin se on valmis julkistamaan peleille uudet julkaisuajankohdat.

Ohessa joukko uusia kuvia The Last of Us Part II:sta.

Lähde: PlayStation (Twitter), Naughty Dog (Twitter)

Lisää luettavaa