Call of Duty -pelisarjan tulevaisuudensuunnitelmista on kantautunut tuoreita huhuja.
Insider Gaming -sivusto kertoo saaneensa useista lähteistä tietoja vuonna 2025 ilmestyvästä Call of Duty -pelistä. Sivuston tietojen mukaan luvassa on uusi osa Call of Duty: Black Ops -sarjaan.
Lähteiden perusteella sisäisellä Saturn-työnimellä kulkeva Call of Duty -peli olisi suoraa jatkoa vuonna 2012 ilmestyneelle Call of Duty: Black Ops II:lle. Treyarch-studion kehittämän Black Ops II:n tapahtumat sijoittuivat 1980-luvulle sekä vuoteen 2025, jolloin pelin tapahtumissa käynnistyy uusi kylmä sota. Jatko-osan kerrotaan sijoittuvan vuoden 2030 kieppeille ja jatkavan näin edeltäjänsä tarinaa.
Pelin kerrotaan sisältävän uusien karttojen lisäksi remasteroituja versioita Black Ops II:n moninpelikartoista. Insider Gamingin mukaan Activisionin suunnitelmana oli alun perin julkaista peli vain remasteroitujen karttojen kanssa, mutta tänä vuonna ilmestyneen Call of Duty: Modern Warfare 3:n saama tyly vastaanotto sai yhtiön muuttamaan suunnitelmiaan.
Ennen Black Ops II:n jatkoa Call of Duty -pelisarja saa uuden osan myös ensi vuonna. Aiemmin tänä vuonna julkisuudessa esitettyjen väitteiden mukaan kyseessä olisi 90-luvun alkuun Persianlahden sotaan sijoittuva Black Ops -peli. Kumpaakaan projektia ei ole vahvistettu Activisionin toimesta.
Lähde: Insider Gaming