Lähteet: Ensi vuoden Call of Duty on Persianlahden sotaan sijoittuva Black Ops -peli

Nähdäänkö ensi vuonna Call of Duty: Black Ops Gulf War?

23.11.2023 08:20

Uusin Call of Duty -peli saatiin vasta äskettäin ulos uunista, mutta lähteet kertovat jo tietoja ensi vuoden osasta.

Windows Central -sivusto kertoo saaneensa lähteistään tietoja vuoden 2024 Call of Duty -pelistä. Seuraava Call of Duty -peli kehitetään Treyarch-studion vetovastuulla, ja Windows Centralin tietojen mukaan kyseessä on uusi osa Black Ops -pelien sarjaan.

Sivusto kertoo myös tarkempia tietoja tulevan pelin teemasta. Pelin kerrotaan sijoittuvan Persianlahden sotaan, jossa seurataan tuttuun Black Ops -tyyliin konfliktin varjoissa toimivia yksiköitä. Koska peli sijoittuu 90-luvun alkuun, on luvassa perinteisempää sotilasteknologiaa modernimpien vekottimien sijaan. Pelin tarinan taas kuvataan tarkastelevan konfliktin eri osapuolia kriittisessä valossa.

Activisionin kerrotaan myös suunnittelevan pidempää varhaisjulkaisua pelin ennakkotilaajille. Windows Centralin tietojen mukaan ennakkotilaajat saattaisivat päästä peliin käsiksi jo useita viikkoja ennen varsinaista julkaisua. Aiemmin ennakkojaksot ovat olleet tätä lyhyempiä. Esimerkiksi tänä vuonna Call of Duty: Modern Warfare III:n pelaajat pääsivät käsiksi pelin kampanjaan viikkoa ennen julkaisupäivää.

Virallista vahvistusta tulevan Call of Duty -pelin yksityiskohdista saadaan odottaa vielä pitkään. Esimerkiksi Modern Warfare III esiteltiin kunnolla vasta viime kesänä, joten todennäköisesti myös seuraavan Black Opsin julkistus tapahtuu vasta lähempänä ensi syksynä häämöttävää julkaisupäivää.

Lähde: Windows Central

Lisää luettavaa