Analyytikko Colin Sebastian uskoo näkevänsä tänä vuonna kolme konsolijulkistusta. Nintendo paljasti eilen Nintendo 3DS:n (työnimi). Sebastianin mukaan tänä vuonna luvassa on vielä uuden PSP:n ja uuden Wiin julkistus.

Sebastianin mukaan 3d-teknologia sekä myöhemmin tänä vuonna ilmestyvät liikkeentunnistinohjaimet ovat omiaan kasvattamaan pelimarkkinoita. Niinpä odotettavissa on myös uusia laitteita.

-Uskon Sonyn paljastavan uuden PSP:n tänä keväänä. Nintendoltakin nähdään todennäköisesti Wiin seuraajan julkistus myöhemmin tänä vuonna.

Huhut kertovat myös Microsoftin julkaisevan tänä syksynä Xbox 360:stä pienentyneen mallin.

Lähde: MCV

Lisää luettavaa