Varsin pitkästä salailusta huolimatta myöskään Wii U ei ole jäämässä paitsi Splinter Cell: Blacklistista. Ranskalaisjulkaisija Ubisoft on tänään yhdessä Nintendon kanssa myöntänyt uutuuspelin iskevän tuoreelle kotikonsolille Euroopassa 22. elokuuta, eli samaan aikaan muiden versioiden kanssa.
Wii U:lla Blacklist käyttää odotetusti hyödyksi GamePad-ohjaimen kosketusnäyttöä. Sillä vastataan muun muassa aseiden vaihtamisesta ja joidenkin varusteiden käyttämisestä. Esimerkiksi ovien taakse kurkistettaessa ohjaimen ominaisuudet otetaan haltuun.
Splinter Cell: Blacklistin Wii U -versiosta on sadellut vihjeitä ahkerasti jo viime vuodesta lähtien. Se on vilahtanut jo niin esimerkiksi Gamestop-kauppojen mainoksissa kuin Ubisoftin työntekijöiden ansioluetteloissakin.
Lähde: Nintendo