Five Night’s at Freddy’s -elokuvan varmistettiin saavan virallisesti jatkoa viime kuussa. Nyt fanit voivat myös merkitä jatko-osan tarkan ensi-iltapäivämäärän valmiiksi kalenteireihinsa.

Five Nights at Freddy’s 2 saapuu maailman valkokankaille 5. joulukuuta 2025.

Kauhuelokuviin erikoistunut tuotantoyhtiö Blumhouse julkisti päivämäärän tällä viikolla. FNaF nousi nopeasti yhtiön kaikkien aikojen tuottoisimmaksi teokseksi, joten uuden elokuvan kehittely ei tule yllätyksenä. Adaptoitavaa materiaalia on myös jäljellä runsaasti, sillä videopelejä on julkaistu tähän mennessä jo yli 15 kappaletta.

Ykköselokuvan ohjauksesta vastasi suomensukuinen Emma Tammi ja sen pääosissa nähtiin Josh Hutcherson (Nälkäpeli), Elizabeth Lail (You) ja Matthew Lillard (Scooby-Do0). Kakkoselokuvan tekijätiimiä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Lokakuussa ensi-iltansa saanut Five Nights at Freddy’s on tällä hetkellä vuokrattavissa esimerkiksi Viaplay- ja Apple TV Plus -suoratoistopalveluiden kautta.

Alla Blumhousen julkistus jatko-osasta sekä ensimmäisen Five Nights at Freddy’s -elokuvan virallinen traileri.

Lisää luettavaa