Jännitystä ja räiskintää tarjoava Metro-sarja suuntaa uudelle sukupolvelle

Deep Silver ja 4A Games ovat tuomassa Metro-sarjaa uuden sukupolven konsoleille. Asia vahvistui Metro Redux -kuvien vuodettua verkkoon.

1.4.2014 02:50

Dmitri Gluhovskin suosittuihin romaaneihin pohjautuva Metro-pelisarja on tulossa uuden sukupolven alustoille. Julkaisija Deep Silver vahvisti asian sarjan kotisivuilla, kun italialaiselle Everyey-sivustolle ilmaantuneet mainoskuvat Metro Reduxista alkoivat levitä laajemmin verkossa.

Nettiin levinneiden kuvien mukaan Metro Redux olisi PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle suuntaava paketti, josta löytyisi sekä Metro 2033– että myös Metro: Last Light -peli lisäsisältöineen ilmeisesti aiempaa hiotummassa kuosissa. Deep Silver on virallisessa vahvistuslausunnossaan ollut vielä kuitenkin epämääräinen sen suhteen, mikä kaikki kuvien antama tieto lopulta pitää paikkaansa. Julkaisijan mukaan otokset ovat peräisin vanhasta suunnittelupresentaatiosta, jossa on toki totuudenmukaisia tiedonjyviä mutta paljon myös hypoteettisia ideoita.

Varsinaisen paljastuksen Metro Reduxin osalta Deep Silver on aikeissa tehdä ensi kesän E3-messujen aikoihin.

Lähde: Enter the Metro, All Games Beta

Lisää luettavaa