Quake II:n huhutaan saavan ehostetun version.
Luotettavana vuotajana tunnettu billbil-kun kertoo Quake II:n remasteroidun version saavan virallisen paljastuksen ensi viikolla Quakecon-tapahtumassa. Yksityiskohtia päivitetyn painoksen uudistuksista ei kuitenkaan ole vuodettu etukäteen julkisuuteen.
Quake II:n remasteroidusta versiosta saatiin jo aikaisemmin vihiä ikärajaluokituksesta. Korealainen ikärajaluokituslautakunta julkaisi alkukesästä ikärajaluokituksen Quake II Remastered -pelille, joskin pelin varsinaiseksi nimeksi uumoillaan edellisen Quake-remasteroinnin tapaan Quake II Enhancedia. Vastaavanlainen vuoto saatiin myös ennen Quake Enhancedin virallista julkistusta vuoden 2021 Quakecon-tapahtumassa.
Quakecon järjestetään tänä vuonna 10.-13. elokuuta Teksasissa. Kyseessä on pitkästä aikaa livetapahtuma, sillä Quakecon on järjestetty viimeisen kolmen vuoden ajan vain verkossa.
Lähde: Dealabs