Nintendo Switchistä kaavaillaan uutta versiota Mario-päivän kunniaksi, tunnettu vuotaja kertoo.
PlayStation Plus -pelien vuotajana kunnostautunut billbil-kun on tällä kertaa kertonut Nintendon suunnitelmista ennen julkaisua. Billbil-kunin mukaan luvassa on uusi konsolipainos, joka juhlistaa myös tulevaa Mario-elokuvaa.
Vuodon mukaan Nintendo kaavailee 10. maaliskuuta juhlistettavan Mar10-päivän kunniaksi uutta konsolipakettia. Pakkauksen kerrotaan sisältävän punaisen Switch-konsolin, Super Mario Odyssey -latauskoodin sekä jotain Super Mario Bros. -elokuvaan liittyvää sisältöä.
Konsolipaketin hinnaksi kerrotaan Ranskassa 269 euroa. Toistaiseksi huhulle ei ole saatu vahvistusta Nintendolta.
Lähde: Billbil-kun