Huhu: GoldenEye 007 -remasterointi julkistetaan lähiviikkoina

Huhut GoldenEye 007 -räiskinnän paluusta yltyvät.

14.2.2022 09:35

Räiskintäklassikko GoldenEye 007:n paluusta on kantautunut lisää huhuja.

Alkuvuodesta Xbox-saavutusten merkeissä verkkoon putkahtanut GoldenEye 007:n remasterointi saatetaan vahvistaa virallisesti piakkoin. Sisäpiirin tiedoistaan tunnettu Jeff Grubb on kertonut Grubbsnax-podcastinsa tuoreessa jaksossa Nintendo 64:ltä tutun räiskintäpelin uusioversion paljastuvan lähiviikkoina.

Grubbin mukaan paljastus olisi tulossa Microsoftilta alkuperäisenä julkaisijana toimineen Nintendon sijaan. Myös VGC-sivusto kertoo saaneensa omasta lähteestään tukea Grubbin huhuille.

GoldenEye 007:n remasteroidusta versiosta on saatu tipoittain tietoa vuosien varrella, mutta toistaiseksi uusintajulkaisu ei ole toteutunut. Viime vuonna pelin peruutettu Xbox 360 -versio vuodettiin verkkoon, mutta vain emulaattoreilla tai modatulla konsolilla toimivana versiona. Tuoreet huhut valavat kuitenkin uskoa myös GoldenEye 007:n virallisesta remasteroinnista.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa