Fallout taittuu nyt Monopoly-peliksi

Bethtesda on vahvistanut, että Fallout 4:n ohella sarja laajenee Monopoly-lautapeliksi

3.9.2015 13:44

Fallout 4 on eittämättä yksi loppuvuoden odotetuimpia ja suurimpia pelijulkaisuja. Sitä työstävä Bethesda tietää Fallout-nimen vetovoiman varsin hyvin, eikä mammuttisarja laajene pelkästään neljännen osan turvin: tuhon jälkeiseen maailmaan päästään myös klassisen Monopoly-lautapelin muodossa.

Fallout Monopoly on totisinta totta, ja se esiteltiin Yhdysvalloissa järjestetyssä GameStop Expo -tapahtumassa. Virallinen julkistus saatiin verkkoon asti pelisarjan Twitter-tililtä, joka ei kuitenkaan toistaiseksi ole vahvistanut ilmassa pyöriviä raportteja marraskuisesta julkaisupäivästä. Päiväys kävisi kuitenkin järkeen, julkaistaanhan myös Fallout 4 marraskuussa.

Lautapelin kehityksestä vastaa erilaisiin Monopoly-versioihin erikoistunut USAopoly. Sen toimesta Monopoly-käsittelyn ovat saaneet ainakin jo Halo, Mass Effect, World of Warcraft sekä Pokémon.

Mikäli Monopoly-versio ei nappaa, varsinainen Fallout 4 julkaistaan  10. marraskuuta pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: Bethesda, Eurogamer

Lisää luettavaa