Avaruustoimintapeli Everspace 2 on saanut julkaisupäivän.

Vuonna 2017 ilmestyneen Everspacen jatko-osa on ollut jo tovin aikaa saatavilla varhaisversiona. Kickstarterissa joukkorahoitettu avaruusräiskintä saa kuitenkin kevään aikana myös virallisen julkaisunsa.

Saksalaisen Rockfish Games -studion kehittämä Everspace 2 tekee ison irtioton edellisosan roguelike-juuriin. Uudessa pelissä pelaajat kehittävät avaruusalustaan kokemuspisteitä kartuttamalla ja varustusta keräämällä. Puoliavoimeksi kuvailtuun pelimaailmaan sijoittuva Everspace 2 ottaakin askeleita roolipelien suuntaan.

Everspace 2 julkaistaan pc:lle 6. huhtikuuta. Peli saapuu heti ilmestyessään PC Game Passiin. Luvassa on myös Xbox Series X/S:lle ilmestyvä konsoliversio, jonka julkaisuajankohta vahvistetaan myöhemmin.

Lähde: Rockfish Games

Lisää luettavaa