(Päivitetty) Eurooppalaisten roolipelitaitureiden fantasiasarja jatkaa konsoleilla?

Jo vuonna 2008 julkistettu konsolipeli The Witcher: Rise of the White Wolf saattaa olla vielä kehityksessä.

30.5.2012 05:49

Puolalaisen CD Projektin The Witcher -pelisarja saattaa jatkaa taivaltaan konsoleilla. Asian puolesta vihjaavat verkkokaupat Coolshop sekä Blockbuster, joiden kummankin sivuille on ilmaantunut myyntiin konsolipeli The Witcher: Rise of the White Wolf.

Pelin myyntisivut huomattiin oivallisesti juuri ennen CD Projektin huomista tiedotustilaisuutta. Sen lisäksi nimittäin, että tilaisuuden on määrä käsitellä yhtiön GOG.com-latauspalvelua, on CD Projekt kertonut tekevänsä samalla myös suuren julkistuksen.

Rise of the White Wolfista puhuminen olisikin varsin suuri asia. Peruutetuksikin arveltu peli julkistettiin alkujaan jo vuonna 2008 PlayStation 3:lle sekä Xbox 360:lle ja sen oli tarkoitus seurata pc:llä nähdyn The Witcher -pelin tarinaa.

Tietokoneversiosta poiketen peliä lähdettiin kuitenkin rakentamaan kokonaan uuden moottorin sekä taistelumekaniikan ympärille. Teoksen kehityksestä vastasi CD Projektin ohella Widescreen Games, jonka kanssa puolalaisilla ilmaantui kuitenkin vuonna 2009 erinäisiä ongelmia. Tapahtuman jälkeen peli aikalailla katosikin maan päältä.

Ohessa Rise of the White Wolfin traileri vuodelta 2008.

Päivitetty 29.5 kello 20.07: Eurogamerin saamien tietojen mukaan CD Projektin huomenna tehtävä julkistus ei liity Witcheriin. Sen sijaan päivanvalon näkee studion uuden asetelman omaava peli, johon se on hakenut työntekijöitä jo tovin aikaa.

Witcher-aiheisia julkistuksia voitaneen kuitenkin odottaa myöhemmin tänä vuonna.

Linkki vanhaan Rise of the White Wolfin traileriin

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa