Noin parin vuoden takainen Killzone 2 oli kaikenkaikkiaan varsin onnistunut PS3-toimintapeli. Synkän ja ahdistavan Helghan-planeetan tunnelman ohella kiitosta herätti etenkin pelin näyttävä graafinen ilme, joskin sisältö- ja kontrollipuolella peli jakoi mielipiteitä.

Monille Killzone 2:n raskaamman puoleinen ohjaus ei kolahtanut, vaikka puolestapuhujiakin toki oli. Ensiksi mainittu joukkio tuntuu olevan enemmistössä, sillä ensi vuoden puolella ilmestyvän Killzone 3:n ohjauksessa selkeästi edeltäjäänsä kepeämpi ote.

KZ3_preview_17

Myös Helghan-planeetan synkkiin maisemiin tunnutaan saavan ainakin jonkin verran vaihtelua, kuten jo julkaistut lumiset kuvamateriaalit ovat osoittaneet. Tuore Killzone 3 -testiversio tarjoaa kuitenkin astetta tutumpaa maisemakattausta.

Testatussa kentässä synkät ja toimuiset rauniot kuhisevat jälleen Helghast-sotureita läkähdyksiin asti ja hengenlähdön tunne on koko ajan läsnä. Kuten Killzone 2:ssa, tiukkoja tilanteita riittää ja menossa on jatkuvasti eloonjäämiskamppailun makua.

Aiempaa kepeämpi ohjaus tuntuu ehdottomasti erilaiselta ja sen paremmuudesta väännettäneen kättä vähemmän kuin edeltäjänsä raskaudesta.

KZ3_preview_19

Käsillä olevaa tehtävää piristää mahdollisuus rynnistää viholliskatraan lävitse yhteistyövoimin toisen pelaajan kanssa. Testiversiossa ei kuitenkaan nähty varsinaisia yhteistyötä vaativia tilanteita, vaan pelattavissa ollut kenttä toimi ja näytti samalta yksinpelivastineensa kanssa. Vieressä pelaava rintamatoveri on kuitenkin erittäin tervetullut lisä, sillä ennakkoversiossa toiminta pysyy jaetullakin ruudulla sulavana.

Ympärillä jatkuvasti tapahtuu ja paukkuu varsin näyttävien räjähdys ja savuefektien kera. Suojassa kykkiessä huomaa myös tekstuurien parantuneen, minkä lisäksi koko yleisilme on jälleen näyttävää katseltavaa yksityiskohtineen ja hahmojen sulavine liikkeineen. Yksityiskohtia riittää myös jättiläismäisessä kävelijärobotissa, jonka kaatamiseen tarvitaan järeämpää kalustoa, eli hakeutuvia ohjuksia.

KZ3_preview_15

Jätin kaataminen vaatii aikaa ja taktikointia, sillä laitteen asearsenaali repii ympärillä olevien hökkeleiden luomaa suojaa jatkuvasti minimalistisemmaksi. Hirvitys viimeistellään konekivääritulituksella lentoaluksen kyydissä, jolloin vihollistulitusta tuntuu tulevan lähes joka puolelta. Toisin sanoen vihollisohjuksia olisi napsittava ilmasta samaan aikaan kun suunnitellaan viimeistä armoniskua jätin kovaan panssariin!

Killzone 3:n testikenttä tarjoaa toisin sanoen hyvin paljon edeltäjästään tuttua menoa ja meininkiä, joten sarjan hektisestä ja painostavasta ilmapiiristä pitävät eivät todennäköisesti tule pettymään toimintaan jatko-osassakaan.

Killzone 3 julkaistaan PlayStation 3:lle helmikuun 28. päivä 2011.

KZ3_preview_16 KZ3_preview_20

Lisää luettavaa