”Emme aio enää koskaan tehdä tällaista päivitystä” – Blizzard kommentoi Diablo IV:n ensimmäisen kauden aiheuttamaa mylläkkää ja tulevia muutoksia

Diablo IV:n ensimmäisen kauden päivitys ei maistunut pelaajille.

22.7.2023 06:33

Blizzard Entertainment on kommentoinut julkisesti Diablo IV:n ensimmäisen kauden päivityksen aiheuttamaa palauteryöppyä.

Torstaina käynnistyneen kauden alla julkaistu päivitys otettiin pelaajien keskuudessa vastaan varsin negatiivisin tunnelmin. Palautteissa korostuivat etenkin päivityksessä tehdyt tasapainomuutokset, jotka vähensivät pelaajahahmojen tekemää vahinkoa ja heikensivät näiden selviytymiskykyä. Blizzard järjestikin palautteen saattelemana eilen illalla livelähetyksen, jossa Diablo IV:n kehitystiimin avainhenkilöt kommentoivat sekä palautetta että tulevia suunnitelmia pelin kehityksen varalle.

Pelin yhteisömanageri Adam Fletcher kommentoi Campfire Chat -lähetyksessä päivitystä toteamalla, ettei studio suunnittele enää vastaavankaltaisten päivitysten tekemistä. Fletcherin mukaan kyseessä oli kuitenkin pakollinen paha.

– Haluamme kertoa mihin tarkalleen ottaen pyrimme tällä päivityksellä ja pelaajien näkemillä muutoksilla. Ja haluamme myös puhua siitä, ettemme aio enää koskaan tehdä tällaista päivitystä, Fletcher kertoi lähetyksen aluksi.

Ohjaaja Joe Pieporan mukaan päivityksen tavoitteena oli hidastaa tiettyjä hahmokokoonpanoja, jotka olivat osoittautuneet ylivertaisen tehokkaiksi vihollisten jyräämisessä. Samalla tiettyjen muuttujien vaikuttavuutta vähentämällä Blizzard pyrki nostamaan muiden suhteellista tehokkuutta. Blizzard aikoo kuitenkin vastata pelaajien palautteisiin sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä.

Jo eilen julkaistussa päivityksessä Blizzard korjasi Nightmare-luolastojen ja Helltide-tapahtumien vaikeustasoa kasvattamalla niiden vihollisten määrää merkittävästi. Tulevassa 1.1.1-päivityksessä taas on luvassa tehostusta Sorcerer- ja Barbarian-hahmoluokkien vähälle käytölle jääneisiin erikoiskykyihin, helpotusta säilytystilahaasteisiin sekä noin 40 prosentin alennus hahmojen kykypisteiden uudelleenallokoinnin kustannuksiin.

Blizzardilla on lisäksi merkittäviä suunnitelmia Diablo IV:n uudistamisen varalle myös parin viikon sisällä ilmestyvän 1.1.1-päivityksen jälkeen. Luvassa on esimerkiksi tehostuksia joukonhallintakykyihin, uutta tekemistä maailmatasoille 3 ja 4 sekä parannuksia Sorcerer-luokan selviytymiskykyyn. Kehittäjien mukaan ylivertaisia hahmokokoonpanoja ei aiota jatkossa suitsia välittömästi, vaan kehittäjät pyrkivät ensisijaisesti tarjoamaan pelaajille houkuttelevia vaihtoehtoja tiettyjen yksittäisten kokoonpanojen sijasta.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa