Saksalaisen Egosoftin avaruussimulaatiosarja X:n tulevaisuus hahmottuu hahmottumistaan. Julkaisija Deep Silver on saanut kuluvalla viikolla lyötyä lukkoon, että sarjan tuorein osa X Rebirth saadaan pc:lle Euroopassa marraskuun 15. päivä.
Vaikka X-sarja onkin viimeisimpienkin vuosien aikana tarjonnut avaruusseikkailujen ystäville tämän tästä tuoretta pelattavaa, kertoo Egosoft työstäneensä itse X Rebirthia peräti seitsemän vuoden ajan. Syypää moiseen kehitysaikaan on kehittäjien mukaan pelin maailma, jonka pitäisi tuntua sekä kookkaalta että elävältä.
X Rebirthissa pelaajat pääsevät monien avaruussimujen tapaan harrastamaan jälleen esimerkiksi kaupankäyntiä ja taistelemista päheiden avaruusalusten avulla. Kokemuksesta luvataankin jälleen syvää, mutta tällä kertaa peliin pitäisi päästä myös aiempaa helpommin sisälle. Egosoft nimittäin lupaa säätäneensä X Rebirthin käyttöliittymän sellaiseksi, ettei pelaajilta tarvitse löytyä tohtorin tutkintoa, jotta he voisivat nauttia pelaamisesta.
Esimakua tulevasta voi hankkia oheisesta videosta.

Lähde: Egosoft