Sarjakuvakustantaja Titan Comics on ryhtymässä julkaisemaan Dark Souls -peleihin pohjautuvaa sarjakuvaa. Ihan vain Dark Soulsiksi kutsuttu sarjis saa ensimmäisen osansa Yhdysvalloissa huhtikuussa ja sen on tarkoitus kertoa täysin uusia tarinoita From Softwaren pelisarjan synkästä universumista.

Dark Souls -sarjakuvaa on käsikirjoittamassa muun muassa Dr. Who -tarinoita myöskin työstänyt George Mann yhdessä Godzilla: Awakening -sarjiksesta tutun piirtäjän Alan Quahin kanssa. Mann on kertonut olleensa Dark Souls -fani jo tovin aikaa ja hän uskookin vakaasti, että sen maailmassa piisaa potentiaalia sarjakuvatarinoita varten.

Vielä on epäselvää miten jatkuva kokonaisuus uudesta Dark Souls -sarjakuvasta on tarkoitus tehdä. Jo aiemmin Dark Souls saatiin sarjis muotoon Dark Souls II:n julkaisun alla, kun julkaisija Bandai Namco pyrki kasvattamaan intoa pelin suhteen yksittäisellä Dark Souls II: Into the Light –tarinalla.

Titan Comics on tehnyt töitä peleihin perustuvien sarjakuvien parissa ennenkin. Kustantamon voimin markkinoille on saatu joukko Assassin’s Creed -aiheisia sarjiksia.

Lähde. IGN

Lisää luettavaa