Legendaarisesta Commodre 64 -tietokoneesta tunnetun yhtiön perustanut Jack Tramiel on kuollut, Forbes uutisoi. Tramiel oli kuollessaan 83-vuotias.
Commodore 64 oli mukana mullistamassa kotitietokoneiden markkinoita. Vaikka pelaajat varmasti tuntevatkin Tramielin parhaiten C64:n ansiosta, piisasi miehen elämässä muutenkin ihmeteltävää.
Puolassa juutalaiseen perheeseen syntynyt Jack joutui toisen maailmansodan aikana keskitysleirille. Hän onnistui selviämään kolkoissa oloissa tarjoutumalla vapaaehtoiseksi tietyömaalle, sillä työläisiä oli ruokittava, jotta nämä jaksoivat paiskia hommia.
Kun yhdysvaltalaisjoukot lopulta vapauttivat keskitysleirin, muutti Tramiel rapakon taakse. Pian hän värväytyi armeijan leipiin ja oppi korjaamaan kirjoituskoneita. Opille tuli myöhemmin käyttöä, sillä vuonna 1955 hän perusti Commodore Internationalin.
Alun perin firma keskittyi kokoamaan kirjoituskoneita, mutta yrityksen toimikuva kasvoi ja kehittyi ajan kuluessa. Vuonna 1982 yhtiö julkaisikin Commodore 64 -kotititetokoneen.
Tramiel irtisanoutui Commodoren palveluksesta vain pari vuotta myöhemmin. Hän olisi halunnut nostaa poikansa yhtiön johtoon. Yrityksen aikaisemmin pelastanut kanadalainen sijoittaja Irving Gould oli kuitenkin toista mieltä.
Eroamisensa jälkeen Tramiel palasi alalle ostamalla Atarin kotitietokonebisneksen. Atarin työntekijät oppivat pian tuntemaan, mitä Tramielin ”uskonnoksikin” kutsuttu johtamistyyli tarkoitti.
– Commodore teki tyypillisen Jack Tramiel -tempun ja jätti laskun maksamatta. Jos kaverit ovat tarpeeksi tyhmiä toimittaakseen hänelle tavaraa, hän antaa heidän toimittaa. Pian Commodore on heille niin paljon velkaa, että heidän rahavirtansa ehtyvät ja he ovat päätymässä konkurssiin. Siinä vaiheessa Commodore tulee ja ostaa koko yrityksen halvalla, Atarin johtoportaassa aikaisemmin toiminut Al Alcorn muistelee Steven L. Kentin The Ultimate History of Video Games -kirjassa.