Cities: Skylines 2 -pelaajat saavat odottaa uutta sisältöä vielä hyvän aikaa.
Kaupunginrakentelupeli on kärsinyt ongelmista julkaisustaan saakka. Odotetun jatko-osan suorituskykyä varjostavien ongelmien korjaamisen vuoksi kehittäjä Colossal Order kertoo joutuvansa järjestelemään myös kehitysprioriteettejaan uusiksi.
Tamperelaisstudio kertoo uusimmassa kehittäjäblogissaan joutuvansa viivästyttämään Cities: Skylines 2:n lisäsisällön julkaisua alun perin julkistetusta aikataulusta. Studion toimitusjohtaja Mariina Hallikainen kertoo blogissa kehittäjien keskittyvän ensi tilassa pc-version ongelmien korjaamiseen, minkä jälkeen huomio siirtyy konsolijulkaisuun ja ladattavaan lisäsisältöön.
Hallikaisen mukaan studio keskittyy tällä hetkellä Cities: Skylines 2:n suorituskykyä parantavien korjausten tekemiseen. Seuraavana tärkeysjärjestyksessä ovat bugikorjaukset sekä luvattu modituki ja editori, joiden avulla pelaajat voivat tuottaa omaa sisältöään peliin. Tähän saakka studio on julkaissut peliin päivityksiä viikottain, mutta yksinkertaiset korjaukset on nyt Hallikaisen mukaan jo tehty. Tämän vuoksi päivitysten julkaisutahti hidastuu hieman tulevaisuudessa, vaikka kehittäjät jatkavatkin edelleen aktiivista työskentelyä päivitysten parissa.
Lähde: Colossal Order