Cities: Skylines 2 sai ensimmäisen suorituskykypäivityksensä

Colossal Order aloitti suorituskykytalkoot.

27.10.2023 08:00

Cities: Skylines 2:n ensimmäinen suorituskykypäivitys on julkaistu.

Tällä viikolla pc:lle ilmestynyt kaupunginrakentelupeli on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Vaikka pelin uudistukset ovat saaneet kiitosta, ovat huomattavat suorituskykyhaasteet herättäneet närää pelaajissa.

Suomalaiskehittäjä Colossal Order kertoi aikaisemmin tällä viikolla tiedostavansa suorituskykyyn liittyvät ongelmat ja aikovansa panostaa tilanteen petraamiseen päivityksissä. Cities: Skylines 2:n ensimmäinen suorituskykypäivitys on tuonut joukon hienosäätöjä, joiden myötä pelaamisen pitäisi olla ainakin hieman sujuvampaa.

Päivitys parantaa esimerkiksi syvyysepäterävyyden ja sumuefektien optimointia sekä hienosäätää globaalia valaistusta. Kehittäjät ovat myös optimoineet erilaisia töksähtelyä aiheuttaneita ongelmia sekä paikanneen muutamia kaatumiseen johtaneita bugeja.

Colossal Orderin mukaan päivityksen suorituskykyvaikutukset riippuvat myös laitteistokokoonpanosta. Osa käyttäjistä saattaa nähdä merkittäviä parannuksia, kun osalle luvassa on vain pienempiä vaikutuksia. Studio lupaa jatkaa pelikokemuksen parantamista jo lähitulevaisuudessa ilmestyvillä seuraavilla päivityksillä.

Lähde: Colossal Order