Borderlands-kehittäjät paljastivat uuden suurräiskintänsä – tässä on Battleborn

Gearbox Softwaren ensimmäinen uuden sukupolven peli Dotaa ja ensimmäisen persoonan räiskintää yhdistävä Battleborn.

8.7.2014 18:40

Borderlands-sarjasta tuttu teksasilaiskehittäjä Gearbox Software on paljastanut uutuuspelin nimetä Battleborn. Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle kehitteillä oleva peli on jälleen yksi Gearboxin huumorintajulla kyllästetty räiskintäkokemus, mutta jälleen kerran muutamin kääntein varustettuna.

Battleborn on yhdistelmä sekä ensimmäisen persoonan räiskintää että myös Dota 2:n kaltaista verkkopohjaista areenamätkintää. Siinä missä peli on tarjoamassa siis esimerkiksi nettimoninpelin, ei sen verkkokamppailuissa välttämättä menesty räiskimällä vain toisia pelaajia sokeasi. Tärkeää otteluiden keskellä on nimittäin myös esimerkiksi oman hahmonsa kehittäminen ja moninpelikartoissa remuavien tekoälysotilaiden hyödyntäminen.

Yksinomaan kilpailullisesti moninpelikokemuksesta Battlebornesta ei tosin pitäisi olla vain kyse. Pelilehti Game Informer raportoi, että peli on itse asiassa sisältämässä myös viittä pelaajaa tukevan kampanjatilan, josta Gearbox ei ole kuitenkaan suostunut kertomaan vielä enempää.

Battlebornen julkaisee Borderlandsinkin julkaisijana tunnettu 2K Games. Peli saadaan kauppoihin julkaisijan seuraavalla tilikaudella, eli viimeistään vuoden 2016 maaliskuussa, mutta ei ennen vuoden 2015 huhtikuuta.

Lähde: Take Two, Game Informer

Lisää luettavaa