Bethesda on antanut vihiä Starfield-roolipelinsä tulevista uudistuksista.
Studio julkaisi äskettäin Starfieldiin päivityksen, joka sisälsi lähinnä pieniä korjauksia pelin bugeihin. Päivityksen suppeana pidetty anti herätti peliyhteisössä kritiikkiä, mikä ei jäänyt huomiotta pelin kehittäjiltä.
Bethesda vastasi pelaajien huoliin päivitystä käsittelevässä Reddit-kommenttiketjussa. Studio kertoi halunneensa julkaista Starfieldiin bugikorjauspäivityksen vielä ennen vuoden vaihtumista, minkä seurauksena päivityksen anti jäi varsin pieneksi.
Viestissään Bethesda kertoi kuitenkin työskentelevänsä samalla suuremman Starfield-päivityksen parissa. Päivityksen kerrotaan sisältävän joukon isompia tehtäviin liittyviä korjauksia sekä tuen FSR3- ja XeSS-teknologioille. Tehtäviin liittyvät korjaukset ovat studion mukaan työläitä, mutta Bethesda kertoo kehittäneensä niitä varten järjestelmän, jonka avulla bugit voidaan korjata myös pelaajien olemassa olevista tallennuksista.
Studio vihjasi myös työn alla olevista isommista Starfield-uudistuksista. Bethesda kertoo kuunnelleensa pelaajien palautteita ja työskentelevänsä niiden perusteella toivottujen toimintojen parissa. Aiemmin paljastetun modituen lisäksi Starfield-pelaajat voivat odottaa tulevilta päivityksiltä esimerkiksi kaupunkien karttoja, joiden lisäksi studio kertoo kehittävänsä peliin myös kokonaan uusia matkustusmuotoja. Uusista matkustusmuodoista ei vielä kerrottu tarkempia tietoja, mutta Bethesda lupaa paljastaa yksityiskohtia myöhemmin.
Starfieldin uudistusten on määrä saapua peliin osana pelin normaalia päivitysrytmiä. Studion mukaan päivityksiä aiotaan julkaista noin kuuden viikon välein, mutta peli saattaa saada pienempiä korjauksia myös niiden välillä, kuten viimeisimmän päivityksen tapauksessa.
Lähde: Bethesda Redditissä