Etsi
Matias Kainulainen fiilistelee Codemastersin tulevan Dirt Showdown -ajopelin parissa.
Uudet tilat kutsuvat pelaamisesta kiinnostuneet viettämään aikaa kahvin, retropelien, lautapelien ja videopelien parissa.
Pelaaja-lehden toimituksen virallinen podcast on edennyt jaksoon 82 asti. Keskustelua peleistä ja pelien vierestä.
Arvostetusta latauspeli Chimesta vastuussa ollut parivaljakko on laittanut pystyyn uuden musiikkipeleihin keskittyvän Echo Peak -studion. Saman katon alle suunnistaa myös muun muassa DJ Heron parissa painineita kehittäjiä.
Medal of Honor -tuottaja Greg Goodrich myöntää harkinneensa pestinsä jättämistä, kun peli joutui valtamedian hampaisiin. Kaikki eivät tuolloin olleet mielissään suunnitelmista sisällyttää Taleban-taistelijoita moninpeliin.
Rockstar julkaisi vanhan Max Payne 3 -trailerin uudelleen uusilla tiedoilla varustettuna. Video taustoittaakin trailerin lomassa muun muassa pelin tarinaa.
Sega on virallisesti ilmoittanut Jet Set Radio HD:n tekevän tuloaan. Samalla päivitetystä pelistä julkaistiin ensimmäiset kuvat.
Sony on ilmoittanut myyneensä yli 1,2 miljoonaa PS Vitaa. Ohjelmistoa laitteille on ostettu yli 2 miljoonaa kertaa.
Microsoft on tuomassa kauppoihin uutta Xbox 360 -pakettia, joka pitää sisällään valkoisen konsolin, ohjaimen ja Kinectin. Lisäksi mukana toimitetaan kaksi peliä ja kolme kuukautta Xbox Live -aikaa.
WipEout 2048:n luvataan saavan tulevaisuudessa sekä ilmaista että maksullista sisältöä. Ilmaiseksi kehittäjät haluavat erityisesti tarjota ominaisuudet, joita peliin ei ennen julkaisua ehditty laittamaan.
Hurjahkoista Just Cause -peleistä vastannut Avalanche Studios on ilmoittanut työstävänsä kolmea uutta "AAA-luokan" peliä. Ainakin yksi peleistä laitetaan kasan juuri avatussa New Yorkin studiossa.
F.E.A.R. 3 -kehittäjien peruuntuneesta Batman-seikkailusta on viimein löytynyt konseptitaiteen lisäksi varhaista pelikuvaa. Lepakkomiehen viitta hulmuaakin videolla kuin viimeistä päivää.
Batman oli vähällä loikata steampunk-seikkailuun F.E.A.R 3 -kehittäjien toimesta. Peli joutui kuitenkin hylätyksi, ja nyt jäljellä on vain muutama konseptikuva.