”Tiesitkö?” on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.
Alkuvuodesta 2009 päivänvalon näki Halo Wars, Ensemble Studiosin reaaliaikainen strategiapeli, joka nimensä mukaisesti sijoittui Halo-universumiin. Peli oli yleisesti ottaen kohtalaisen kiitelty – aikaisemmin Age of Empiresiä kehittänyt studio sai istutettua Halon omaan genreensä tavalla, joka toimi. Ensemble Studios sulki ovensa hiukan Halo Warsin julkaisun jälkeen. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, strategiapeli ei kuitenkaan olisi jäänyt Ensemblen ainoaksi kosketukseksi sarjaan.
Vuonna 2006 alkoi levitä huhu, että Ensemble ja Bungie tekisivät yhteistyötä ja kehittäisivät Halo-MMO:n. Lisäksi paljastui, että Ensemble haki työntekijöitä MMO-projektia varten huhtikuun 2006 alusta alkaen. Samoihin aikoihin kun Ensemble tiedotti lopettavansa toimintansa Halo Warsin jälkeen, pelimedia Gamasutra sai selville, että vanhat huhut olivat pitäneet paikkansa: mystinen kehitteillä oleva MMO olisi tosiaan sijoittunut Halo-universumiin. Koodinimellä Titan kulkeva peli oli hyväksytetty molemmat studiot omistaneella Microsoftilla ja Halo Warsin kehittäjistä oli nipistetty sitä varten oma kehitystiimi.
Titan ehti tiettävästi olla työn alla ainakin vuodet 2006 ja 2007 ennen peruuntumistaan joskus vuoden 2007 loppupuolikkaalla. Ensemble Studiosin työntekijä Dusty Monk on myöhemmin kertonut, että Titanista suunniteltiin ”WoWintappajaa.”
– Pitää muistaa, että Ensemble oli todella hyvä haastamaan Blizzardin pelejä.
Titanin oli määrä haastaa World of Warcraft samalla tavalla kuin Age of Empires oli haastanut Warcraftit.
Halo-MMO:n taru päättyi joidenkin lähteiden mukaan lopulta Nintendo Wiin suosioon. Monk arveli, että Microsoftin peliosasto halusi lähteä viemään tuotantoaan suuntaan, joka puhuttelisi myös kasuaalimpaa, laajempaa yleisöä, ja muun muassa Titan hyllytettiin uuteen linjaan sopimattomana.
Lue lisää:
- Jason Schreier: Blood, Sweat, and Pixels
- Gamasutra: Exclusive: Ensemble Studios’ Canceled Project Was Halo MMO
- Engadget: Halo MMO had $90 million budget, canceled as Microsoft eyed ’casual, broader audience’