Etsi
Yooka-Laylee ja Void Bastards ovat Epic Games Storen tämän viikon ilmaispelit.
Palvelujäsenydeet tarjoavat pelattavaksi muun muassa Darksidersia, tennistä ja scifiräiskettä.
Yookan ja Layleen tasoloikkimiset jatkuvat aivan lokakuun alussa.
Playtonicin tasoloikintaseikkailu on asteen lähempänä.
Yooka-Laylee tuo kenttiin vaihtelua uuden trailerin perusteella.
Yooka ja Laylee palaavat hyppelemään vielä tänä vuonna tällä kertaa 2D-seikkailulla.
Playtonic Gamesin värikäs tasoloikintapeli Yooka-Laylee loikkii ensi kuun puolivälissä viimein Nintendo Switchille.
Alkavan viikon pelijulkaisutarjontaa koostuu esimerkiksi Yooka-Layleesta, ehostetusta Planescape: Tormentista sekä early accessin jättävä Crawl.
YouTube-käyttäjä JonTronin ääninäyttelyosuus on joutumassa poistetuksi tulevasta Yooka-Laylee-tasoloikkapelistä miehen tuoren kohun myötä.
Yooka-Laylee on valmistuessaan ensisijaisesti yksinpelikokemus, mutta onpa pelistä myös kepeäksi moninpeliviihteeksi.